Ralli

Juha Salo hakemaan rallin kesäkauden avausvoittoa Liedosta

Tavoitteena pitää lähtönumero 1. Skodan kyljessä myös tulevissa osakilpailuissa Kuva: Timo Pullikka Rallin SM- sarjan kesäkauden avausosakilpailu Länsirannikon ralli kilpaillaan tulevana viikonloppuna kaksipäiväisenä tapahtumana Liedossa. Ralli käynnistyy perjantai-iltana ajettavilla kolmella asfalttierikoiskokeella, ja jatkuu lauantaina kymmenellä soraerikoiskokeella. Raution väreissä kilpailevat ja SM-sarjaa johtavat Salo ja kartturinsa Mikko Markkula starttaavat reitille lähtönumerolla 1. "Ensimmäisenä pitää lähteä kun on pisteissä kärjessä. Yritetään silti vetää niin lujaa kuin pystytään. Perjantain asfalttierikoiskokeet sorapyörillä ajettuna on mielenkiintoinen haaste", Salo kertoo. "Uskon, että meiltä löytyy lauantaiseen aura-autonkin rooliin kohtuullisen hyvät asetukset sekä huippuhyvät renkaat. Toivotaan että sade hieman pehmittäisi teiden pintoja. Se sopisi meille hyvin."

Esittelyssä rallin SM-sarjaa ajava Juha Salo

Juha Salon tiimissä ajetaan rakkaudesta ralliin Kuva: Saloracing/ Taneli Niinimäki Kaudella 2021 Raution väreissä ajava karkkilalainen Juha Salo on rallin kymmenkertainen Suomen mestari. Salon ralliura alkoi vuonna -94, ja kaksi vuotta myöhemmin plakkariin tuli ensimmäinen nuorten  SM-rallivoitto. Tällä hetkellä Salon kartanlukijana toimii helsinkiläinen Mikko Markkula. Kaksikolla on meneillään toinen yhteinen ajovuosi. "Mikko tuli viime vuoden Tunturin jälkeen vähän niin kuin pikakomennukselle, ja sillä tiellä ollaan. Mikko on kovan luokan ammattilainen, ja olen iloinen saadessani ajaa hänen kanssaan", Juha Salo kertoo. Salo kertoo tiiminsä pyörivän rakkaudesta ralliin, eli käytännössä talkoovoimin. "Normaalisti aktiiviryhmäämme kuuluu 6-7 henkilöä, ja ikäjakauma on eläkeläisistä

Kaur ja Simm toiseksi Rovaniemen WRC3 -luokassa

Rovaniemen WRC Arctic Rally Finland vaati kolme päivää huippuluokan suorittamista Kuva: Jarno Saari Rovaniemen MM-ralli ajettiin keväisissä olosuhteissa 26.-28. helmikuuta. WRC3 -luokassa ajava Raution nimikkokuljettaja Egon Kaur ja kartturinsa Silver Simm ajoivat rallissa toiselle sijalle. "Arctic Rally on aina ollut haastava, ja tiesimme että tällä kertaa se tulee olemaan vielä entistäkin haastavampi. Meidän täytyi pystyä suorittamaan kolme päivää huipputasolla, ja enimmäkseen onnistuimmekin siinä" aloittaa Kaur. "Perjantai osoitti ettei kyseessä ole mikään helppo nakki. Olimme 21 sekuntia perässä kärkeä mutta silti kiinni podiumsijassa, moottoriongelmien kanssa. Toisena päivänä, lauantaina, päätimme ajaa pykälän lujempaa ja haastaa kärkipään kuljettajia", Kaur jatkaa. Aikasakon vuoksi

Olemme Arctic Rally Finland pääyhteistyökumppani

Arctic Rally Finland ajetaan Rovaniemellä 26.-28.2.2021 Urakointiasennus M. Rautio Oy on yksi Official Partner MM-Rallin osakilpailuissa Rovaniemellä. Nimikkokuljettajanamme toimii virolainen Egon Kaur. Lue toimitusjohtajamme Markku Raution kommentit sekä lisätietoja tapahtumasta Arctic Rally Finlandin omilta sivuilta. Kaikki Ajankohtaiset jutut

Go to Top