Sillat

Raippaluodon silta, Vaasa 1996-1997

Raippaluodon silta, Vaasa 1996-1997 Suomen pisin silta rakennetaan korvaamaan lossiyhteyttä Raippaluodosta mantereelle Yli kilometrin mittaisen vinoköysisillan pääsuunnittelijana toimi Oululainen insinööritoimisto Suunnittelu Kortes. ”Kortesin väki oli tottunut sen siltabuumin aikana luottamaan meihin, ja uskoivat mun ideoihin sen Raippaluodon sillan asennustekniikan ja lohkojaon suhteeen. Ja sitä lähdettiin viemään eteenpäin mun ideoiden perusteella ja kaikki meni ok”, muistelee Markku Rautio Raippaluodon alkuvaiheita. Suomen pisin silta on vaikuttava ilmestys niin pituutensa kuin muunkin statistiikkansa puolesta. 1045 Metrisen sillan kaksi betonipylonia kurkottelevat 82,5 metrin korkeuteen, ja sillan vapaa alituskorkeus vesitse on 26 metriä. Pylonien lisäksi massiivista vinoköysisiltaa kannattelee 9 välitukea ja kaksi maatukea

Lauttasaaren sillan korjaus- ja vahvistustyö, Helsinki 2019-2020

Lauttasaaren sillan korjaus- ja vahvistustyö, Helsinki 2019-2020 Vuosien 2019-2020 aikana toteutetun teräksisen kotelopalkkisillan korjaus- ja vahvistustyöprojektia voi kuvailla lyhyesti kahdella sanalla: Valtava urakka. Alun perin vuonna 1969 valmistuneen sillan korjaustöiden valmistelu alkoi M. Rautio Oy:n osalta vanhojen rakenteiden mittauksilla ja mittausten perusteella tehtyjen tarkekuvien laatimisella. ”Osasimme aiemman kokemuksen perusteella odottaa, etteivät alkuperäisissä kuvissa esitetyt hitsisaumojen ja pulttien paikat todennäköisesti pidä paikkaansa”, kertoo Markku Rautio. Odotukset osoittautuivat todeksi ja alkoi intensiivinen suunnitteluaika, jossa kaikkien panosta tarvittiin. “Työssä oli erittäin kiireellinen suunnitteluaika. Istuttiin ja piirrettiin paljon, kaikkina vuorokauden aikoina. Käytiin läpi eri vaihtoehtoja, ratkaisuja ja suunnitelmia. Homma oli saatava toteutusystävälliseksi,

Go to Top