Lauttasaaren sillan korjaus- ja vahvistustyö, Helsinki 2019-2020

Vuosien 2019-2020 aikana toteutetun teräksisen kotelopalkkisillan korjaus- ja vahvistustyöprojektia voi kuvailla lyhyesti kahdella sanalla: Valtava urakka.

Alun perin vuonna 1969 valmistuneen sillan korjaustöiden valmistelu alkoi M. Rautio Oy:n osalta vanhojen rakenteiden mittauksilla ja mittausten perusteella tehtyjen tarkekuvien laatimisella.

”Osasimme aiemman kokemuksen perusteella odottaa, etteivät alkuperäisissä kuvissa esitetyt hitsisaumojen ja pulttien paikat todennäköisesti pidä paikkaansa”, kertoo Markku Rautio.

Odotukset osoittautuivat todeksi ja alkoi intensiivinen suunnitteluaika, jossa kaikkien panosta tarvittiin.

“Työssä oli erittäin kiireellinen suunnitteluaika. Istuttiin ja piirrettiin paljon, kaikkina vuorokauden aikoina. Käytiin läpi eri vaihtoehtoja, ratkaisuja ja suunnitelmia. Homma oli saatava toteutusystävälliseksi, eli miten onnistutaan asentamaan paikkoihin jotka alkuun vaikuttivat tekemättömiltä. Tuli paljon myöhäisiä iltoja”, kertoo työmaan alkuvaiheista M. Rautio Oy:n projekti-insinööri Juri Marist.

Olosuhteet sekä sillan sisä- että ulkopuolella lisäävät urakan haastavuutta

“Kävin sillan sisällä elokuussa. Ensimmäinen ajatus oli että oi helvetti, onpa täällä pimeää. Kysymyksiä alkoi tulla”, kertoo Marist.

Pimeyden lisäksi kulkuväylät sillan sisäosissa olivat erittäin ahtaat. Sekä tarvittavat työkalut että vahvistusosat oli mahdutettava sisään sillan koteloihin 700mm korkeista, ovaalinmuotoisista aukoista. Käytännössä kulku aukoista tapahtui puoliksi ryömimällä. Lopulta sisälle kannettiin noin 600 tonnia terästä, lihasvoimin.

”Käsin kannettiin osat ja työkalut. Muuta mahdollisuutta ei ollut”, kertoo työn vaiheista asentaja ja hitsaaja Marko Ainali.

Sillan alapuolen valtavassa pulttikentässä kymmeniä tuhansia pulttiliitoksia

Suurimmat vahvistustyössä käytetyt teräslevyt painoivat jopa 900 kg, ja ne kiinnitettiin sillan kannen alapuoleen telineiltä oman nosto- ja haalauskaluston sekä tarkoitusta varten rakennetun työlautan avulla. Isojen ja painavien levyjen kohdistus vanhaan rakenteeseen nähden vaati suunnittelulta ja työn tekijöiltä tarkkuutta ja tinkimätöntä asennetta. Asentajat ahersivat pitkää päivää sillan alla ja sisällä valtavan työmäärän parissa. Pelkästään pulttiliitoksia tehtiin noin 68 000 kappaletta.

Suljettu tila, pimeys ja tuuli hitsaustöiden haasteena

Hitsaustöiden suorittaminen sillan sisäosien suljetuissa koteloissa vaati etukäteissuunnittelua ja tavanomaisesta poikkeavia järjestelyjä. Riittävä ilmanvaihto ja näkyvyys koteloissa varmistettiin jatkuvasti päällä olleilla puhaltimilla, jotka veivät hitsauksessa syntyvää savua ulos. Lisäksi hitsaajilla oli koteloissa työskennellessä mukanaan henkilökohtaiset kaasuhälyttimet eli happipiipparit.

”Sellaisia ei ole aiemmin ollut meillä käytössä”, Marko Ainali kertoo.

Myös sillan ulkopuolen hitsaustyöt suoritettiin mag- täytelankahitsauksena. Kuten silloilla yleensä, ulkopuolella hitsaukseen vaikutti eniten meren päällä tuivertanut tuuli. Hitsattavia alueita suojasivat pressujen lisäksi tilapäiset vaneriseinät.

”Silloin kun oltiin sillan alla, niin ainahan sattui niitä pahoja kelejä. Myrskyssä telineetkin meni palasiksi maatuen ja tuki ykkösen väliltä useamman kerran”, jatkaa Ainali olosuhteista sillalla.

Lopulta jotkut hommat tapahtuivatkin oletettua helpommin, Jüri Marist päättää.

“Tekemällä kai oppi, ideat jalostuivat tekemisen edetessä lopulliseen muotoonsa. Onnistuttiin lopulta tekemään hommaa aika nopeasti eteenpäin.”

Kreaten pääurakoiman Lauttasaaren sillan korjaus- ja vahvistustyöt tulivat päätökseensä lopulta joulukuussa 2020. Silta avattiin liikenteelle 11.12.2020.